Elämää – ja ehkä joskus vähän elektroniikkaakin

Kaikenlaisia karhuja ja yllättäviä käänteitä. Suruja ja iloja. Ensin ajattelin että vau tämä tosiaan on, kuten eräässäkin arvostelussa sanotaan, outo. Ja piiiitkä. Mutta jossain vaiheessa…

Tämä on odotellut ilmestymisestään asti. Aihepiiristä on omaa kokemusta kaukaa vuosien takaa. Kysymys mietityttää edelleen, erityisen raskaasti tapauksissa joissa kuvioon liittyy lapsia. Sanotaan että hyvä…

Tämän lukemisesta on nyt jo joitakin kuukausia vierähtänyt mutta tämä kirja ansaitsee ehdottomasti oman postauksen. Näin Leenan tien varrella useasti ajaessani jakeluautoa ja rekkaa Suomen…

Henkilöstä on aivan valtavasti aineistoa, ja vaikka aihe on mielenkiintoinen, se on silti vaikea ja raskas, joten en halua enkä voi ihan ylen määrin aikaani…

Olen lukenut kirjoista hyviä arvosteluita joten kesän kynnyksellä tartuin tähän. Äänikirjalla mentiin, kirja eteni nopeasti ajomatkat, siivoussessiot ja pidemmät koiralenkit. Enpäs kuitenkaan osannut etukäteen varautua…

Tämän kuuntelin alkuvuodesta 2026. Uusia käänteitä ei ainakaan puuttunut. Ei todellakaan tehnyt mieli jättää kesken. Jännitystä on tiedossa ja piina kestää maaliin asti. Loppuratkaisu oli…

Lapsuuteni aika on lähellä tuota aikakautta jota Simpauttaja kuvaa, joten kirjan maalaama todellisuus tuntuu tutulta ja kietoutuu ympärille kuin lämmin viltti. Voin toisaalta hyvin kuvitella…