Tämä on odotellut ilmestymisestään asti. Aihepiiristä on omaa kokemusta kaukaa vuosien takaa.
Kysymys mietityttää edelleen, erityisen raskaasti tapauksissa joissa kuvioon liittyy lapsia.
Sanotaan että hyvä ystävä ei hylkää ja olisi silti tukena ja turvana ja odottamassa sitä hetkeä kun epäterveessä suhteessa elävä haluaa turvaan. Harjoittelen tätä vielä. En uskalla luvata että pystyn katsomaan näitä asioita vierestä – tai annan lasteni katsella.
Muutaman ystävän kanssa on yhteydenpito hieman jäänyt, koska itse en ole pystynyt hyväksymään sitä että toinen jää tallottavaksi, hakattavaksi, ei lähde vaikka kohtaa läheiseltään lyömistä, pelottelua, vähättelyä, manipulointia, huutamista, kirveen kanssa jahtaamista ja vastaavaa ja on kaikesta huolimatta erittäin vakaasti päättänyt jatkaa tällaisessa suhteessa.
Melkoisen määrän väkivaltaa olemme valmiita hyväksymään ja mieltämään ”oikeutetuksi” tai ”asiaan kuuluvaksi.”
Olen kuullut myös että ”enhän minä tällaista autoa tai taloa pystyisi ikinä yksin hankkimaan…” ja ”minä en kyllä jätä tätä kaikkea hyvää mitä meillä on!” Sekä ”ihmiset eroavat nykyään liian helposti” tai ”mutta onhan hän sentään hyvä vanhempi” (no ei kyllä tasan ole jos sinun silmäsi on musta ja lapsesi kuulee harva se viikonloppu kuinka olet ”saatanan huora” eikä ole jos lapsesi näkee että pelkäät, olet itkenyt, eikä tiedä syytä)
Hyvä että tietoisuus on lisääntynyt.
Hyvin sanottu että oikea rakkaus ei koskaan satuta.
Kumpa kaikille pienille ja isoille tytöille ja pojille opetettaisiin että kukaan ei ole ansainnut satuttamista, nöyryyttämistä, rajojen rikkomista.
Turvakodit (yhteystiedot ja chat)
Vastaa