Kaikenlaisia karhuja ja yllättäviä käänteitä. Suruja ja iloja.

Ensin ajattelin että vau tämä tosiaan on, kuten eräässäkin arvostelussa sanotaan, outo. Ja piiiitkä.

Mutta jossain vaiheessa tarina vain nappasi koukkuunsa ja jäin istumaan ja ihmettelemään vaiherikasta tarinaa jota ovelasti kuljeteltiin silmieni edessä.

Toki omaa sisintä lämmittää aina eniten lajinsa paras – eli sysimusta – huumori.

Yllättävästikin kirja yhdistelee aivan erilaisia aineksia toisiinsa: makaaberia, surullista, hilpeää ja lempeää. No näinhän elämäkin tekee.

Itselläni ei ole sisaruksia joten ajattelin että voisi olla hauskaa stalkata millaista on kasvaa suurperheen sisällä.

Oikeastaan vasta nyt sisäistin ihan kunnolla kuinka yksin ihmisen on mahdollista olla vaikka ei olekaan fyysisesti yksin.

Ja kääntöpuolena, vaikka olisi yksin, ihminen loppujen lopuksi ihan itse antaa (tai on antamatta) itselleen turvan, rakkauden, elämänasenteen joka kantaa.

Oli sitten yhdessä jonkun kanssa tai yksin.