Suomen metsissä on paljon paikkoja, joissa on joskus ollut talo, torppa, maatila tai muu asuinpaikka, mutta joista rakennukset ovat kadonneet jo vuosikymmeniä sitten.

Rakennuksen häviäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki siihen liittyneet rakenteet olisivat hävinneet.

Yksi vähän pelottavakin esimerkki ovat vanhat kaivot. Metsässä kävellessä välillä asia mietityttää ja jännittää kun liikun yksin ja maastossa näkyy merkkejä vanhoista rakenteista.

Käytöstä poistunut rengas- tai kivikaivo voi jäädä metsittyvän pihapiirin keskelle vuosikymmeniksi. Kansi voi lahota, romahtaa tai peittyä sammaleen, lehtien ja kasvillisuuden alle. Pahimmillaan paikka näyttää tavalliselta metsämaalta, vaikka alla olisi useita metrejä syvä kuilu.

Tästä heräsi kysymys:

Voisiko tällaisia vanhoja kaivoja etsiä järjestelmällisesti ennen kuin joku ihminen tai eläin putoaa niihin?

Näyttäisi siltä, että kyllä voi – ainakin potentiaalisia paikkoja voidaan rajata yllättävän hyvin jo kotikoneelta.

1. Ensin etsitään kadonneet talot, ei kaivoja

Kaivon etsiminen suoraan koko metsästä olisi melko mahdotonta.

Paljon järkevämpi lähtökohta on etsiä ensin paikat, joissa on aikaisemmin ollut asutusta mutta ei enää ole.

Maanmittauslaitoksen Vanhat painetut kartat -palvelussa on esimerkiksi vuosina 1949–1998 julkaistuja 1:20 000 peruskarttoja ja vanhoja topografikarttoja. Lisäksi CSC:n Paituli-palvelussa on georeferoituja historiallisia kartta-aineistoja vielä laajemmalta ajalta.

Vanhoista kartoista voi etsiä esimerkiksi:

– taloja ja torppia, joita nykykartassa ei enää ole
– vanhoja metsittyneitä pihapiirejä
– käytöstä poistuneita teitä
– pieniä peltoja ja niittyjä keskellä nykyistä metsää
– rakennusryhmiä, joiden paikalla ei nykyään näy mitään.

Jos samalla paikalla on ollut talo vielä esimerkiksi vuoden 1960 kartassa mutta nykyisessä kartassa ei ole enää rakennuksia, paikka muuttuu heti kiinnostavaksi.

Missä oli talo, siellä tarvittiin yleensä myös vettä.

2. Vielä vanhempaa asutusta löytyy pitäjänkartoista

Jos haluaa mennä pidemmälle historiaan, Kansallisarkiston pitäjänkartasto on erityisen kiinnostava.

Pitäjänkartat laadittiin pääosin vuosina 1840–1865, mutta niiden pohjana käytettiin osittain jopa 1700-luvun maanmittausaineistoa. Karttoihin merkittiin muun muassa asutusta, viljelyksiä, metsiä, rajoja ja kulkureittejä.

Kartat on digitoitu ja niitä voi tutkia Kansallisarkiston Astia-palvelussa.

Pitäjänkarttojen sijaintitarkkuuteen pitää suhtautua hieman varauksella. Ne eivät ole nykyisiä GPS-karttoja ja aineistoa koottiin eri aikoina ja erilaisista lähteistä.

Ne voivat silti paljastaa jotakin olennaista:

tässä metsässä on joskus ollut asuttu paikka, vaikka siitä ei nykyisessä maisemassa näkyisi enää juuri mitään.

3. Vanhat ilmakuvat voivat paljastaa kokonaisen kadonneen pihapiirin

Maanmittauslaitoksen ilmakuva-arkistossa on noin 1,5 miljoonaa ilmakuvaa, ja vanhimmat niistä ovat 1930-luvulta.

Historiallisia ilmakuvia voi tarkastella Paikkatietoikkunassa.

Tämä on kaivojen etsimisen kannalta ehkä yksi hyödyllisimmistä aineistoista.

Jos esimerkiksi rakennukset ovat purettu 1980-luvulla, vanhemmasta ilmakuvasta saattaa vielä näkyä:

– päärakennus
– navetta
– ulkorakennukset
– piha
– kasvimaa
– pihatie
– pellon reunat.

Kun vanhaa ilmakuvaa verrataan nykyiseen ilmakuvaan, entinen pihapiiri voidaan joskus sijoittaa hyvin pienelle alueelle.

Kaivoa ei välttämättä itse kuvasta erota – mutta yhtäkkiä etsintäalue ei olekaan sata hehtaaria metsää vaan ehkä muutaman kymmenen metrin alue vanhan talon ympärillä.

4. Laserkeilaus ja rinnevarjoste: metsä ikään kuin väistyy tieltä

Sitten päästään erityisen kiinnostavaan aineistoon.

Maanmittauslaitoksen laserkeilaukseen perustuvasta korkeusmallista on tehty rinnevarjoste, jonka tarkimman version pikselikoko on kaksi metriä. Rinnevarjoste kuvaa maanpinnan muotoja tavalla, jossa kasvillisuus häiritsee havainnointia huomattavasti tavallista ilmakuvaa vähemmän.

Kartalta saattaa erottua esimerkiksi:

– vanhoja tieuria
– rakennusten pohjia
– kellarikuoppia
– ojia
– pengerryksiä
– tasattuja pihamaita
– muita ihmisen tekemiä poikkeamia maastossa.

Yksittäinen pieni kaivo on jo niin pieni kohde, ettei sen näkymiseen kahden metrin rinnevarjosteessa voi luottaa.

Mutta tässäkin hyöty tulee ympäristöstä.

Jos keskellä nykyistä metsää näkyy vanha tie, suorakulmainen rakennuksen pohja ja pihatasanne juuri siinä kohdassa, missä vanhassa kartassa oli talo, ollaan jo erittäin kiinnostavassa paikassa.

Maanmittauslaitoksen Karttapaikassa voi lisäksi katsella karttatasoja päällekkäin ja säätää niiden läpinäkyvyyttä.

5. Yllättävä tietolähde: vanhat kaivo-oikeudet

Tämä oli ehkä koko selvityksen kiinnostavin löytö.

Kiinteistörekisteriin voidaan merkitä käyttöoikeuksia eli rasitteita. Maanmittauslaitos mainitsee yhtenä esimerkkinä nimenomaan oikeuden käyttää toisella kiinteistöllä olevaa kaivoa.

Ajatellaan esimerkiksi vanhaa kylää:

Tilan A oma kaivo ei ollut hyvä, joten sillä oli oikeus ottaa vettä tilan B kaivosta.

Rakennukset saattavat myöhemmin hävitä, tie kasvaa umpeen ja alue metsittyä.

Mutta käyttöoikeudesta on voinut jäädä merkintä kiinteistörekisteriin.

Kiinteistöön liittyviä käyttöoikeuksia ja rajoituksia voidaan näyttää kartalla silloin, kun niiden sijainti on rekisterissä tiedossa. Maanmittauslaitoksen mukaan tarkemmat tiedot vanhoista oikeuksista voivat löytyä myös alkuperäisistä maanmittaustoimitusten asiakirjoista.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki vanhat kaivot löytyisivät rekisteristä. Tavalliselle oman tilan kaivolle ei ole ollut mitään syytä perustaa erillistä kaivo-oikeutta.

Mutta jos alueella sattuu olemaan vanha kaivonkäyttöoikeus, se on erittäin kiinnostava johtolanka.

6. Maanmittaustoimitusten vanhoista asiakirjoista voi löytyä lisää

Maanmittauslaitoksen arkistossa on maanmittaustoimituksiin liittyviä karttoja ja asiakirjoja jo 1700-luvulta lähtien.

Niistä voi löytyä tietoja muun muassa kiinteistöjen historiasta, rajoista, tieoikeuksista ja muista rasitteista. Vanhoja asiakirjoja voi pyytää Maanmittauslaitokselta, kun tiedossa on nykyinen kiinteistötunnus ja mielellään myös tilan nimi.

Jos siis jostakin alueesta tulisi erityisen kiinnostava, tämän kautta voisi päästä huomattavasti tavallista karttaa syvemmälle.

7. Entä kun potentiaalinen paikka löytyy?

Tässä vaiheessa kotisohvaetsintä vaihtuu maastotyöhön – ja samalla pitää muistaa, mitä oikeastaan ollaan etsimässä.

Vanha kaivo ei välttämättä näytä kaivolta.

Sen päällä voi olla:

– lahonneita lankkuja
– sammalta
– oksia ja risuja
– lehtikariketta
– osittain romahtanut kansi.

Siksi epäilyttävän painanteen tai vanhan pihapiirin rakenteiden päälle ei kannata mennä kokeilemaan, kestääkö maa.

Erityisesti lapselle tai koiralle tällainen paikka voi olla vakava vaara. Lahonnut kaivonkansi voi pettää ihmisen tai eläimen alta.

Kiinnostava havainto kannattaa mieluummin:

1. kuvata turvalliselta etäisyydeltä,
2. tallentaa sijainti,
3. selvittää kiinteistö ja maanomistaja,
4. ilmoittaa vaarasta omistajalle.

Karttapaikasta saa näkyviin kiinteistörajat ja kiinteistötunnukset.

Kun kiinteistötunnus on tiedossa, omistajatietoa voi kysyä Maanmittauslaitokselta. Tällä hetkellä Maanmittauslaitoksen asiakaspalvelusta voi saada puhelimitse maksutta enintään kymmenen kiinteistön omistajatiedot vuodessa.

Vieraan maan kaivoa ei kannata omin päin ryhtyä rakentamaan tai täyttämään. Ensisijainen tavoite on saada vaaranpaikka omistajan tietoon ja turvallisesti suojattavaksi.

Jos paikka aiheuttaa välitöntä vakavaa vaaraa, tilanne on tietysti eri kuin tavallinen ilmoitusasia.

Voisiko tästä tehdä ihan järjestelmällisen etsintäprojektin?

Todennäköisesti voisi.

Yksi tapa olisi valita esimerkiksi muutaman neliökilometrin metsäalue ja käydä se järjestelmällisesti läpi:

nykykartta → vanhat peruskartat → historialliset ilmakuvat → pitäjänkartat → rinnevarjoste → mahdolliset kiinteistörekisterin käyttöoikeudet → maastotarkastus.

Lopputuloksena voisi syntyä lista esimerkiksi:

Vanha asuinpaikka – kaivo mahdollinen – tarkastamaton

ja myöhemmin:

Tarkastettu – ei kaivoa

tai

Kaivo löytynyt – ilmoitettu maanomistajalle – suojattu.

Tällä tavalla kyse ei enää olisi summittaisesta metsässä harhailusta vaan pienimuotoisesta historiallisten aineistojen ja nykyisen paikkatiedon yhdistämisestä.

Ja samalla tulisi tutkittua paikallishistoriaa.

Tätä pitää vielä kokeilla käytännössä

Tämä kirjoitus on tällä hetkellä vasta selvitys siitä, olisiko vanhojen kaivojen järjestelmällinen etsiminen mahdollista.

Seuraava kiinnostava vaihe olisi ottaa yksi oikea alue ja kokeilla menetelmää käytännössä:

löytyykö vanhoista kartoista kadonneita taloja, pystyykö niiden pihapiirit paikantamaan ilmakuvista ja laserkeilauksesta – ja löytyykö maastosta lopulta oikeasti vanha kaivo?

Se jää odottamaan sitä kuuluisaa hetkeä, kun “joku päivä on enemmän aikaa…”

Mutta ainakin nyt menetelmä ja lähteet ovat tallessa.

—

Lähteet ja työkalut

Maanmittauslaitos – Vanhat kartat, ilmakuvat ja asiakirjat

Maanmittauslaitos – Vanhat painetut kartat

Maanmittauslaitos – Karttapaikka

Maanmittauslaitos – Rinnevarjoste

Kansallisarkisto – Pitäjänkartasto

Maanmittauslaitos – Rekisteröi käyttöoikeus

Maanmittauslaitos – Kiinteistötunnuksen selvittäminen

Maanmittauslaitos – Kiinteistön omistajan selvittäminen