Turha vihan kantaminen mukanaan uuvuttaa, sairastuttaa henkisesti ja fyysisesti.

Vihan jättäminen ei tarkoita väärien tekojen hyväksymistä, eikä sitä etteikö asioihin voisi pyrkiä vaikuttamaan muilla keinoin. Vihaisena pysyminen harvoin edistää asioita millään tavalla oikeaan suuntaan. Kun viha ei vie kaikkea energiaa, voi olla helpompaa löytää ratkaisuja joita ei muuten tulisi ajatelleeksikaan.

Aurinko kuitenkin nousee huomennakin ja asioilla on taipumus järjestyä. Jotenkin.

PS: Kirjoituksen otsikko oli pakko muuttaa koska sivusto joutui sen takia ”kuukkelin haaviin.” Näppärä kielihenkilö päättelee mikä sana otsikosta poistui.

Elämä on nyt.

Se ei ole sitten kun on enemmän rahaa, sitten kun on vähemmän töitä, sitten kun on parempi mieli, sitten kun on oma järkkäri tai varaa ostaa paremmat vaelluskengät.

Kun koira pyytää lähtemään metsälenkille, se on nyt.

Muutama vuosi vain niin ei pyydä enää. Mennään nyt.

Odota tarpeeksi kauan niin voi olla ettei tarvi enää.

Pitkiä päiviä voi tehdä, eineksillä voi elää, poikkeustilanteessa, mutta se ei ole mikään poikkeustilanne jos se kestää vuosia.

Työtä pitää tehdä mutta se ei saa olla kaikki mitä on.

Työ ei lopu tekemällä.

Tämäkin kuva pitäisi olla paremmin rajattu. Mutta nyt just ei ehdi.

Ja jos nyt ei ehdi niin se voi jäädä koneen kiintolevylle

niiden muutaman sadan muun kuvan kanssa joita ei ole ehtinyt korjaamaan julkaisukelpoisiksi.

Nähtävää olisi paljon, kuinka paljon jääkään näkemättä kun on niin kiire.

Kiire siihen hetkeen kun sitten joskus on aikaa!

Sitä hetkeä ei tule koskaan. Se on nyt.

Kävelen vitosen lenkkareilla metsässä nauttien keväästä ja näpsin kuvia kännykällä.

Ja laitan blogiin huolittelemattomia kuvia ja puolivalmista tekstiä.

Koska pitää ehtiä laittaa ruokaa ja rapsuttaa koiraa ja lukea hyvää kirjaa.